Sanat kiirivät myös minun korviini. Ymmärrän kyllä sen asian, se on hieno asia. Mutta kun yhdistän sen siihen mitä 30 päivän päästä on edessämme, en jotenkin pysty hyväksymään sitä. Se tekee niin pahaa sisältä. Ajattelen vain huonoja asioita joita se luo. Se tavallaan tuhoaa sen mitä olemme rakentaneet jo vuosia. Kun katson vuoden -06 ylläsvideota olo muuttuu haikeaksi. Se mitä olemme sillä videolla, se mitä ajatuksemme ja tekomme tuovat siinä esiin, se kaikki on poissa. Tiedämme että parhaat vuotemme tämän lajin ja kulttuurin parissa ovat takanapäin. Sillä videolla meistä hehkuva tunne, aitous, sitä ei vain yksinkertaisesti enää löydy meistä. Viimeisetkin pisarat ovat kuihtuneet jo ajat sitten. Ylläs-08 piti olla jotain todella suurta. Siitä piti tulla se, mistä jumalat puhuisivat, se minkä ihmiset, se minkä me muistaisimme vielä pitkään senkin jälkeen kun kulttuurimme on lopulisesti kuollut. Mutta nyt en uskalla sanoa mitään. Tuleeko tästä viikosta mitään, jos tulee, niin mitä tulee? Osasimme me toki tätä odottaa. Mutta kun ihminen tiedostaa jotain ikävää, sitä haluaisi vain siirtää sitä ajassa eteenpäin ja olla ajattelematta. Ehkä tämän sitten piti mennä näin. Se oli jumalten tahto. Meidän kohtalomme. Elämän on jatkuttava, ilon hetket saatava jostain muusta. Oli Ylläs sitten mitä tahansa. Olemme taittaneet jo kohtalaisen pitkän uran. Olemme teoillamme ja puheillamme luoneet kuvaa itsestämme ja siitä mitä olemme. Se mistä meidät tunnetaan, ne asiat joihin meidät on liitetty aikaisemmin, ne asiat liitetään jatkossa joihinkin muihin. Olimme lajin huipulla. Emme enää. Taito on yhä sisällämme, mutta motivaatio siihen tämän kaiken keskellä on heikentynyt. Kaikki on nykyään niin tuttua, emme enää löydä tästä mitään uutta, mitään sellaista joka pitäisi meidät yhä virkeinä. Jos hakkaa päätään seinään vuosia tietäen että kaikki on turhaa, jokainen isku tuntuu aina vain pahemmalta. Olemme polttaneet itsemme loppuun. Tahti on ollut liian kova. Ruuvit ovat ruosteessa ja tiivisteet riekaleina. Olemme hajoamispisteessä. Eikä sellaista ainetta olekaan millä meidät vielä voisi korjata. Aika on ajanut ohitsemme. Uudet tuulet puhaltavat, ja ne puhaltavat kovaa. Elämme muutosten keskellä. Jotkin asiat ovat muuttuneet tärkeämmäksi. Se on myrkkyä kulttuurillemme. Jos tämä on jatkossakin yhtä hankalaa, kaiken on loputtava. Ei enää. Auttakaa meitä. Sillä apua me tarvitsemme. Ohessa ajatuksiani kuvaavia otteita kappaleesta
Seinä.
Hakkaan seinään
kirvestä, vaikka
seinä, onkin, jumalauta rautaa.
Ja se kipinää lyö,
ei kirves seinää syö.
Tänne ikävään jään, kiinni rautaseinään.
Poltan kaiken,
varpaista päähän,
kärsin, uhkaan, lyyhistyn, tuhkaan.
Eikä kipinää lyö,
ei nyrkit porttia syö.
Tähän roikkumaan jään,
varteen kuuman seipään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti