Oravanpyörä

Aika korjaa haavat - avatakseen ne uudestaan yhä rumempina ja inhottavimpina. Yhä uudestaan ja uudestaan henkilö kokee elämän murskaavan pahuuden luissaan ja ytimissään, kärsii, repii hiuksiaan ja kiroaa. Jo arpeutunut rupi nirhautuu pois ja valuttaa ulos sinne kasaantuneen liman ja sonnan. Kovalla vaivalla se taas kuroituu umpeen. Joskus se voi tulehtua. Silloin se märkii ja on arka ja kuumottaa. Tekisi mieli raastaa se pois tai koko se osa itsestään mutta lopulta ei pysty siihen. Ei voi unohtaa mitä kaikkea hyvää se on antanut. Kuinka hienoja elämyksiä ja hetkiä sen voimasta on kokenut.

Miksi ihminen menee alennustilaan yhä uudestaan tietäen, että tämä kerta ei jää viimeiseksi? Vastaus on jo kysymyksessä. Mikäpä olisi maailmassa yhtä hienoa kuin nousta pohjaliejusta ja yön synkkyydestä takaisin elämään. Kivuta korkealle, leikkiä jumalaa edes hetken. Ero huipun ja pohjan välillä on niin valtava, että sen muistaa ikänsä. Siitä saa voimaa yrittää päästä taas tuohon hurmioon, ilon libidoon, autuuden orgasmiin, euforian erektioon ja mielihyvän mysteerioon, yhä uudestaan ja uudestaan voimia säästelemättä tai kipua tuntematta.

Jokainen on varmasti kuullut sannonnan "Ensin työt sitten huvit". Eli ilman työtä ei olisi huveja, ilman kipua ei olisi hyvää oloa ja ilman tappioita ei olisi voittoja. Joillekin ero voiton ja tappion välillä on pieni. Heille matka kouluun kylmässä ja pimeässä on jo liikaa. Koneeseen hävitty euro polttaa kuin tuhat polttorautaa kaulassa ja kokeesta saatu nelonen tuhoaa kuvan maailmasta ja itsestään. Toisille mikään ei tunnu riittävän. Kun reisistä alkaa kadota tunto ja kasvot alkavat kohmettua kiivetessä mäkeä sukset ja reppu selässä he vain kiristävät vauhtia. Kun pyöräillessä alapää hinkkautuu verille, seuraavana päivänä vedetään pitempi lenkki. He ovat elämämme uranuurtajia, aikamme sankareita. He painavat pitemmälle ja kovempaa valitsemissaan lajeissa ja kokevat kaikki helvetin tuskat ja taivaan ihmeet. Heidät muistetaan.