Polttohautaus

Tervetuloa otsoomi! Olet täyttänyt reikäsi. Ihanaa että saamme kuulla muidenkin mietteitä täällä blogissamme. Manna lähestyy jo ja Ylläs hyvänä kakkosena muutamien viikkojen takaa-ajoasemassa. Tahmeina jäämme odottamaan, kuten Lauri sanoi, sen viikon jälkeen tiedämme miltä taivaassa näyttää. Hyvää kannattaa odottaa. Tässä vielä pieni veisu kun muutkin ovat niiden kautta ilmaisseet.

Arvet, joita ruoska luo.
Viillot, joita nahkaasi lyön.
Tuska. Aatoksissa, mielen
kieron, viestii kuolemaa. Otat
vastaan iskut, tiedät, edessäni lannistut.
Avaat portit, tiedät, olet vapaa
palamaan taas nyt ja uudestaan.
Poistu, ulos. Alas tuonelaan, pimeään
kylmään, kuolemaan.

Viimeiset kilometrit

On se mukavaa, että saatiin taas yksi kyvykäs tulisielu kirjoittamisen makuun. Otson ajatukset elämästä ja harjoittelusta on aina tervetulleita.

Ylläkseen on muuten 60 päivää eli 1440 tuntia eli 86400 minuuttia eli 5184000 sekuntia. Ei siis paljon mitään. Kohta mennään eikä meinata.

Uskon, että tuon viikon jälkeen tiedän miltä taivaassa näyttää. Tähän asti sen ovat tienneet vain ne, jotka eivät sitä meille enää kerro. Odotan innolla.

Olemme vain ihmisiä

Luin juuri Suomen ainoaa meille asfaltintappajille tarkoitettua sivustoa, jyystäjän unelmaa raasto.comia. Raapaisin vain tuon raastajien seireenin pintaa, mutta uskomattomat jutut japanilasiten jyystöveljiemmme määristä saivat minut miettimään omaa elämääni. Nuon nousevan auringon pienet miehet kiiluvine silmineen pitävät pilkkanaan kehoaan ja päätään leikitellen 20km lenkin tuntiin. He harjoittelevat tauotta, silloinkaan kun eivät juokse. Täyttä omistautumista ja halua kehittyä ja takoa minuutit ja sekunnit yhä vain pienemmiksi. Jokainen voi käydä katsomassa noiden suurten seppien taoksia juoksun eedenissä eli raastocomissa.

He ovat japanilaisia. Japanilaiset ovat ihmisiä. Me olemme suomalaisia. Mekin olemme yhtä ihmisiä kuin ne. Määrä, loputon kipu ja hekuma ovat meillekin avoinna, lajissa kuin lajissa. Ikään, kokoon ja naamaan katsomatta meille ja heille voi avautua armottomien silpaisujen ja höyläämisen kova ja kuuma taival. Vain ihmisen biologia on esteenä tuohon loputtomaan autuuten, jossa ei tunneta polvikipuja tai ylikuntoa. Se meidän on muistettava, kun lähdemme valamaan lenkkiä lenkin perään umpeen. Kipu, nivelet lävistävä tuska ja nilkat käristävä kiirastuli on rajana. Kärsimys jatkuu.

Olen, siis kärsin
jalkaani järsin
näen muut
heidän murtuvat
heikot luut
Aatteeni palavat
uusiksi muotoutuvat
tuska on
heillä ja minulla
loppumaton

Loppuun asti pojat

Tällä viikolla eräänä päivänä Lauri soitti minulle. Asia oli tärkeä. Sain kuulla hänen olevan leka kädessä vessassa(kusellakai) ja suunnittelemassa lähtöä rajamäen keskustaan "ihan vaan pelaamaan". Asiasta kuultuani ja puhelun päätyttyä minut valtasi tunne. Värisin. Minulla oli himo. Tahdoin. Minun oli pakko. Päästä pelaamaan. Ongelman ydin oli se että en omistanut rahaa tuolla hetkellä, tai niin luulin. Pakon edessähän ihminen tunnetusti ryhtyy lähes mihin vaan. Muistin joskus keräilleeni ulkomaalaisia kolikoita. Aikaa ei ehtinyt kulunut paljoa, kun jo olin ärrällä suloisten ystävieni, koneiden lämmössä. Metallinpalat syöksyivät sysimustaan reikään toinen toistensa jälkeen. Pelasin, voitin jonkin verran pokerista ja otin yhteyden Lauriin. Lauri sanoi; Potti. Tottelin kuin kone. Lähdin tuplailemaan mansikkaa, mutta lopetin kun sain lukeman 6,40. Se oli virhe. Jumalat rankaisivat. Sen jälkeiset kierrokset olivat elämäni kuivimpia. Syykin löytyi. Lopetin tuplaamisen kesken. En mennyt loppuun asti. Ottakaa siis tästä opiksenne, muistakaa: Loppuun asti.

Tänään sen tajusin

En pysty käsittelemään mitään tällä hetkellä, sillä mielessäni liikkuu vain ja ainoastaan ylläs ja sen läheisyys. Pystyn tuntemaan tunturituulen hivelevän kosketuksen kasvoillani. Pystyn mielessäni koskettamaan Kieppi 6:sen oven kahvaa ja liitämään niihin tuleviin hetkiin, jotka meitä odottavat. Se kaikki on vain niin lähellä. Mutta niin paljon on vielä koettavaa ennen kuin astumme tuonne ihanuuden tyyssijaan tanssahtelemaan kevein askelin aamun koittoon asti. Elämä siellä on vain niin helppoa. Tuon viikon ajan mielemme liihoittelee jossain transendentaalisessa tilassa. Välillämme on tiivis transferenssi ja sanaton keskustelu. Sulaudumme yhteen ja elämme yhteen - siihen ainoaan.
Oh, se on niin pian.

Ja voisinpa pyöräyttää vielä runonkin:

Vaellan

en näe muita

mutta tunnen

olen moni

moni on minä

matka

edessä

toinen takana

minä ja me

siinä välissä

66(6)

Ympärillämme vellovista surullisista asioista huolimatta vuoden kohokohta on taas muutamaa päivää lähempänä. Sivutkin ovat kokeneet pientä päivitystä kauniiden kuvien siivttämänä. Syksy puskee kylmästi selustaamme ja talvi on pian ovella. Synkät ajat ovat kuitenkin pian historiaa, sillä pian alamme jo henkisesti valmistautua ylläkseen. Voisin sanoa että tämänvuotisesta Ylläksestä on tulossa entisiäkin mahtavampi. Aloitamme niinsanotusti täysin puhtaalta pöydältä ja tuskin maltamme odottaa pääsyä Jounin Kaupan uusittuun peliparatiisiin loistamaan kovasti kehittyneiden taitojemme parissa. Edellisestä Ylläksestä on nimittäin lähes vuosi ja sen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Tuntumaa tullaan varmasti hakemaan pian koittavassa mannassa. Vikingin koneet kun tunnetusti ovat saaneet aikaisemminkin rahan liikkeelle...

∞

Matematiikassa käytetään termiä; ''lähestyä ääretöntä''. Sen kuultuani, tunsin jonkin olevan pielessä. Pohdin asiaa ja vedin johtopäätöksiä.

Olen kävelemässä. Kuljen kohti ääretöntä. Minulla on siis selkeä määränpää ja tahdon saavuttaa sen. Minkään ei sillon pitäisi olla ongelma. Voidaan vielä olettaa, että tässä äärettömyyksien maailmassa jopa elämänkaareni olisi äärettömän pitkä. Tällöin edes pitkä matka ei olisi ongelma, jos ja kun motivaatio on kohdallaan. Siispä käyn matkaan. Matkaa on silloin jäljellä äärettömästi. Kävelen liki äärettömän kauan ja saavun tienviitan kohdalle. Tajuan sen opastavan minua kohti määränpäätäni. Katsahdan matkan ilmoittavaa kohtaa opasteesta. Huomaan sen näyttävän matkaa olevan vielä äärettömästi jäljellä. Aivan sama, kuin kauan kauan sitten lähtöni kohdalla. Hämmentävää.

Tämän takia minusta on väärin sanoa, että lähestytään ääretöntä. Mielestäni lähestyminen määritellään siten, että matka johonkin kohteeseen pienenee. Mutta jos kerran kahden eri etäisyyden erotus on nolla, ei silloin olla lähestytty lainkaan kohdetta.

No onneksi minulla on aikaa. Saattaahan se äärettömyyskin olla ääreellinen. Ken tietää. Kauas on pitkä matka.

Terot tahmassa

Nimenomaan! Laurin tekstit ne saavat kalun jos toisenkin tahmeaksi! Eikun pää seinään, paskat ulos suolesta ja rahat koneeseen! Siitä se lähtee, nimittäin Ylläksen odotus ja tätä lukiessasi ylläs-08 on lähempänä kuin koskaan! Vittu pojat! Asiaa! M.e.p.e.l.a.t.a.a.n! Kalut kaakkoon ja ylläkselle!

71 päivää

71 päivää on yllättävän pitkä aika, mutta kyllä me jaksamme odottaa, sillä tieto tulevasta luo uskoa uskomattomalla tavalla.

71 päivässä ehtii:

1. Kasvaa 1,3632cm pituutta.
2. Kuluttaa 255600 kaloria lyömällä päätä seinään
3. Laskea 6120000 (yksi luku sekunnissa)
4. Hävitä koneisiin n. 900€
5. Erittää 177,5 litraa mahalaukun nesteitä
6. Kulkea n. 14800000000km uraaniatomin ympäri elektronin kanssa
7. Kuolla 7100 eurooppalaista vain liikenteen takia.
8. Nuorentua 0.03443013699 sekuntia Marsin kamaralla
9. Lepuuttaa sydäntä 284 tuntia
10. Ja tietenkin miettiä Yllästä todella monta kertaa.

Se on siis pitkä, mutta niin lyhyt aika.

77

Äärimmäisen hieno alotus Alholta. (edellinen txt)
Lainaus: Jumala loi ihmisen hyväksi, mutta ihminen unohti Jumalan ja muuttui pahaksi.
Hienosti sanottu. Tunnen väreilyä selkäytimessäni.

Ylläkseen on 77 päivää. Tämä on merkkipäivä. Myös silloin juhlitaan, kun Ylläkseen on 66 päivää. Itse asiassa jokainen päivä eteenpäin on juhlan arvoinen.

Transendentaalisessa filosofiassa numero 7 tarkoittaa pyhää. On siis Ylläksen odottajien pyhäinpäivä. Tänään tiedämme, että uskomme tulevaan ei ole turhaa. Pyhyys suorastaa tihkuu tämän päivän ilmapiirissä. Jokin yhteys ylempään on entistä voimallisempi.

Kirjoitin yllä jokaisen eteenpäin vievän päivän olevan juhlan arvoinen. Minä todella tarkoitin sitä, sillä ajassa eteenpäin meneminen ei ole lainkaan itsestään selvää. Aika voi hyvin pysähtyä tai jopa kääntyä kulkemaan jo nähtyjä polkuja.

Jos aika kulkisi takaperin, eteemme tulisi monta ongelmaa. Keskityn niistä vain yhteen, sillä se liittyy Ylläkseen. Maailmankaikkeushan on täynnä mustia aukkoja. Ne ovat suunnattoman tiheitä alueita, joiden vetovoima on häkellyttävä. Se on niin suuri, että tieto ja menneisyyskin jää niihin loukkoon. Se kuinka tällaiseen tilanteeseen päädytään on pidempi juttu, mutta lyhyesti ilmaistuna kyse on vain elintärkeän parin, hiukkasparin, menettämisestä mustan aukon ikuisuuteen. Voi siis olla, että maailmankaikkeus on jo menettänyt tiedon edellisistä Ylläksen leireistämme. Täten emme voisi ikinä edes teoriassa palata niihin ihaniin tunnelmiin. On kuitenkin ihanaa, että Luoja on antanut ihmiselle mielen ja muistin, joka pystyy tallentamaan tuollaiset kokemukset elämämme viimeisiin hetkiin asti. Eli Ylläs elää mielissämme, vaikka mustat aukot olisivat jo muistot siitä nielleet. Meidän mieletämme muistoja ei varasta kukaan. Ne ovat meidän. Ne ovat Ylläs.

Käännekohta

Elämme maailmassa joka on suurten mullistusten ytimessä. Paikassa, joka on ehkä olemassa vain meidän ihmisten mielen labyrintin kaukaisimmissa sopukoissa. Ihminen on peto joka tuhoaa kaiken sen minkä vuoksi joskus teki työtä, kaiken sen minkä tämä laji joskus loi ja aikaansai. Ihminen tuhoaa itsensä. Pala palalta syömme päämme pois. Päivä päivältä elämämme tällä raiskaamallamme alustalla muuntuu vaivalloisemmaksi. Arkipäivä muuttuu luonnottomaksi taisteluksi meitä itseämme ja toisiamme vastaan. Kuljemme viimeisillä voimillamme kohti maalia jonka jälkeen kaikki on merkityksetöntä ja turhaa. Kun ylitämme sen linjan jonka takana meitä odottaa tyhjyys ja tuo kehoamme hajoittava voima, alamme vetää viimeisiämme. Ihmisen elämä on hyvin yksinkertainen; maallinen tuska ja paine muovaa meistä olentoja jotka lopulta kuolevat pois ja taas syntyvät uudestaan. Tämä ruletti jatkuu lähes loputtomiin vailla minkäänlaista järjestystä ja linjakkuutta. Elämässämme on kuitenkin hetkiä jolloin näemme valon, pilkahduksen, tuon hetken jolloin muistamme syyn jatkaa tätä taivallusta pallolla, jonka tulevaisuus on piilossa sen mustan kuoren alla. Ihminen on olento joka janoaa elämäänsä hetkiä, hetkiä jolloin tuntee elämän olevan oikeasti elämisen arvoinen. Hetkiä jolloin jo saattaa hetken luulla uskovansa parempaan huomiseen, parempaan tulevaisuuteen. Totuus on kuitenkin surullinen. Kun onni ja autuus ovat ohi olemme yhä sillä terävällä huipulla, mutta keula kääntyneenä kohti pimeyttä. Jumala loi ihmisen hyväksi, mutta ihminen unohti jumalan ja muuttui pahaksi. On todettava että olemme lähellä sitä pistettä jolloin kaikki alkaa taas alusta. Jos alkaa. Jumala antoi meille mahdollisuutemme mutta me pilasimme sen. Teimme väärin ja olemme ansainneet rangaistuksen. Emme voi vielä tietää siitä muutakuin sen että se on edessämme. Kaukana pimeydessä, tiemme päässä.

Noniin. Lähes vuosi on taas vierähtänyt ja on aika Ylläksen. Elämä on potkinut meitä ja olemme kokeneet kovia. On jo aika unohtaa synkkyys ja päästä valoon, päästä pelaamaan. Ylläkselle. Sillä me olemme valmiit ottamaan haasteen vastaan. Tahmeina odotamme. Ihanaa, YLLÄKSELLE ON ENÄÄ 78 PÄIVÄÄ!!!

Kaikki tiet kohtaavat

Sokrates, eräs aikamme suurimmista filosofeista, sanoi:

''Jos menet naimisiin, kadut. Jos et mene, kadut.''

Maailma on niin yksinkertainen, mutta toisaalta maailma on niin monimutkainen. Onko olemassa oikeaa tai väärää? Voiko asian todella tehdä monella tapaa? Miten määritellään erilainen?

Jokainen joutuu elämässään tekemään päätöksiä. Jokaisen täytyy arpoa oikean ja väärän välillä. Mutta jos ei ole oikeaa? Joutuuko silloin valitsemaan väärän? Voiko yhdestä vaihtoehdosta valita?

Jos ja kun kaikki johtaa samaan pisteeseen, ei millään pitäisi olla merkitystä. Jos haluat kulkea matkan jonnekkin, voit tehdä sen monella tapaa, mutta silti päätyä päämäärääsi. Näin on elämässä ja näin tulee aina elämässä olemaan. Jokaisella meistä, on sama päämäärä. Voisin sanoa, että se on vuotuinen ylläs, mutta ei se ole. Se on se etappi, jonka jälkeen ei tule uutta.

Ja ylläkseen on muuten 7x12+4=88 päivää.

Alku johtaa aina loppuun

Maailma jalkojeni alla vavahtelee. Se vavahtelu ei ole peräisin maan ytimestä. Se on peräisin jostain kuumemmasta, jostain karummasta, jostain olosuhteiltaan vielä kovemmasta paikasta. Se on peräisin meidän mieltemme syvimmistä syövereistä. Se on vain kuvitelmaa. Kaikki on harhaa. Mieli vaeltaa jo verhon tuolla puolen. Sillä puolella josta ei ole paluuta. Sillä puolella, jossa aika menettää merkityksensä. Sillä puolella, mikä saa hyvän muuttumaan pahaksi ja tiedon tuskaksi. Sillä puolella, missä vesi on verta ja liha tuhkaa. Mutta se on se puoli, jossa me haluamme olla. Me, jotka tiedämme. Tiedämme tulevasta. Sillä kohta on aika aloittaa matka halki pahuuden maan. Kohta on aika astua meidän sielujemme syntymäkotiin - Ylläkselle.

Ylläksellä on oltu ennenkin. Tähän 0Ylläs8-blogin aloitustekstiin on hyvä liittää muutamia muistoja aiemmilta ajoilta:

''Tunnemme adrenaliinin virtaavan suonissamme, ajatuksemme kiitävät tuonpuoleisessa. Me elämme unelmaamme, me pelaamme.''

''Siihen on enää runsas viikko. Pelilliseen ylösnousemukseen, jumalten lahjaan, siihen johonkin mistä kaikki puhuivat jo tammikuussa.''

''Näen silmissäni, kuulen korvissani, tunnen sielussani - kohta on ylläs''

"Janne oliko mahtava lenkki? Aivan mahtava! Hyvä, nyt me pelataan!"

''Tie on pitkä ja elämä on lyhyt. Astumme jokaisena elämämme hetkenä lähemmäksi sitä viimeistä rajatolppaa - porttia, jonka takaa ei ole paluuta.''

Ja jos ajattelette, että olemme epäkultturelleja moukkia, olet väärässä:

Kuulen bussin kolinaa
tunnen purojen kaukaista solinaa
haistan kattiloiden porinaa
aistin kiihkeätä puheen sorinaa
olemme seitsemän tunturin palossa
tuolla mökissä jumalten valossa
uskomaton peli on käynissä siinä talossa
raha kiertää
kun kortit pöytää hiertää
kohta loppuu jo koulu
sitten koittaa meidän joulu
matka alkaa ja sille käymme juoksu jalkaa
KOHTA ON - Y L L Ä S 0 8 -