Loppuun asti pojat

Tällä viikolla eräänä päivänä Lauri soitti minulle. Asia oli tärkeä. Sain kuulla hänen olevan leka kädessä vessassa(kusellakai) ja suunnittelemassa lähtöä rajamäen keskustaan "ihan vaan pelaamaan". Asiasta kuultuani ja puhelun päätyttyä minut valtasi tunne. Värisin. Minulla oli himo. Tahdoin. Minun oli pakko. Päästä pelaamaan. Ongelman ydin oli se että en omistanut rahaa tuolla hetkellä, tai niin luulin. Pakon edessähän ihminen tunnetusti ryhtyy lähes mihin vaan. Muistin joskus keräilleeni ulkomaalaisia kolikoita. Aikaa ei ehtinyt kulunut paljoa, kun jo olin ärrällä suloisten ystävieni, koneiden lämmössä. Metallinpalat syöksyivät sysimustaan reikään toinen toistensa jälkeen. Pelasin, voitin jonkin verran pokerista ja otin yhteyden Lauriin. Lauri sanoi; Potti. Tottelin kuin kone. Lähdin tuplailemaan mansikkaa, mutta lopetin kun sain lukeman 6,40. Se oli virhe. Jumalat rankaisivat. Sen jälkeiset kierrokset olivat elämäni kuivimpia. Syykin löytyi. Lopetin tuplaamisen kesken. En mennyt loppuun asti. Ottakaa siis tästä opiksenne, muistakaa: Loppuun asti.