Näen silmissäni, tunnen sielussani.

Ihminen tekee usein asioita joita ei välttämättä tahtoisi. Olemme vain niin heikkoja, että aina asioiden kulku ei ole omissa käsissämme. Asioita vain tapahtuu. Sille emme voi mitään. Olemme osa tätä maailmaa, mitättömän pieni osa tätä maailmaa. Loppujen lopuksi mikään ei ole käsissämme. Kaikki riippuu jostain vahvemmasta kuin mitä me olemme. Äiti luonto on kuningas. Sen edessä olemme voimattomia. Se pistää meidät tekemään asioita joita teemme. Usein ihminen toimii hetkellisten tunteiden ja halujen mukana. Niin minullekin kävi eilen kun lähdin ulos kylmyyteen ja pimeyteen. Askeleet vain veivät. Jokin alitajunnassani pakotti minut. Pelaamaan. Koneiden luota pois päästyäni ja hävittyäni mittavan summan rahaa, minut valtasi tunne. Viha. Pääni sisälläni kiehui. En pysytynyt käsittelemään sitä tapahtumaa. Se oli liikaa minulle. Mietin. Miksi minä olen tässä tilanteessa? Kysyin asiaa ylemmiltä voimilta, mutten saanut vastausta. Olin vihainen itselleni. Halusin palata ajassa taaksepäin. Entä jos? Mutta kun ei. Olin elänyt jo sen hetken. En voisi muuttaa tehtyä. Viha raastoi yhä sisintäni. Tiesin että tämä tapahtuu vielä niin monta kertaa tulevaisuudessakin. Ajatus teki pahaa. Käveltyäni jonkun aikaa tulin tulokseen. En vain voi sille mitään. Sille tunteelle. Koska sisimmässäni nautin siitä, vaikka häviän. Se tunne. Se on jotain. Ylläs on kohta. 39.