Pelkään, vihaan, aistin. Pääni on riekaleina. En pysty tuntemaan mitään. Olen sanaton. Turhautunut kaikkeen. Vuodatan turhia sanoja. Niillä ei ole merkitystä. Onko millään merkitystä? Mikä on tärkeää? Tällä hetkellä tuntuu että kaikki on tärkeämpää kuin se mitä kirjoitan. Se on tosin ihan ymmärettävää. Kirjoitan turhuuksien tuhruuksista. Tekstin ajatus on itsellenikin täysin epäselvä. Voisin jatkaa sitä loputtomiin. En ehkä jatka. Matkan varrelle mahtuu vaikka mitä. Tunteita. Vihaa, rakkautta, pelkoa ja niin poispäin. Mutta niillä ei ole merkitystä. Ne ovat vain tunteita. Mitättömiä tunteita. Elämä koostuu jostain muusta. Teoista. Teot ratkaisevat. Vai ratkaisevatko. En tiedä. Tunnen itseni sekavaksi. Istun ja mietin. Ajatukset ovat harvassa. Pinnistelen, mutta ei. Ei tästä tule mitään. Tässä ei ole nyt mitään tolkkua. Olen syvällä. Korvia myöten paskassa. Vituttaa. Lopetan. Ei. Pakko vielä yrittää. Seinä on valkoinen ja kaappi on valkoinen. Jaahas. En usko että ketään kiinnostaa. Ei ainakaan minua. Voimme vain odottaa jotain parempaa. Ehkä huomenna. Tai sitten viikon päästä. Ei. 32 päivän päästä. Kiitos.
Ps. Lauri ja Otso, ihania tekstejä. Nautin niistä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti