Tuli sieluissamme ei sammu, palo sisimmässämme ei lopu. Vaikka sen päälle kaadettaisiin kaikki maailman vedet ja tukahdutettaisiin se mehevällä pierulla, se ei hiipuisi. Joskus tämä roihu saa hyvää polttoainetta ja silloin sen liekit iloisesti kutkuttavat mahanpohjassa ja hipovat jokaista värekarvaa. Pahojen aikojen ja energiakriisin koittaessa se köhii ja kituu, mutta silloin se vain kerää voimia ja säästelee itseään huonojen aikojen yli. Se on loppumaton, pitkällä aikavälillä täysin muuttumaton. Se on tärkein osa identiteettiämme. On turha alkaa luetella minkälainen tämä syvin olemus on ja mistä se koostuu, voidaan todeta sen olevan hyvin hieno ja jalostunut, toisaalta armoton ja hurja, kermainen ja mäiskeen peittämä.
Emme voi muuttaa sisinpäämme, voimme vain ohjailla sen liekkien suuntaa antamalla oikeiden vaikutusten puhaltaa siihen. Ihmistä ei voi muuttaa, tämän on todennut liian moni kirjailija teoksisaan ja sen voi huomata kuka tahansa muukin tarkastelemalla historiaa.
Ei siis kannata huolestua viimeaikaisten tapahtumista ja paljastumista. Olemme vain ihmisiä tavallisine himoinemme ja haluinemme, ja haluamme jakaa ne myös toistemme kanssa tehdäksemme niistä kaksin verroin ihanampia. Olemme tulleet paljon eteenpäin niistä ajoista, kun siinä saatanan sanan säilässä, pirun paperissa, paholaisen tiiliskivessä, belsebubin bibliassa, helvetin houreessa ja perkeleen perslävessä todettiin:"Nainen vaietkoon seurakunnassa!".
Alkujärkytyksen jälkeen kaikki palaa raiteilleen, rullat pyörivät, soihdut sammuvat, kortit läiskivät, laari ropisee ja vako kostuu. Ei voi mitään, liekit ovat jo levinneet.
Eetu oot sitte meiänki kaa siellä jumaliste
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti