74->72->...->0

Jotain on tapahtunut. Se ei enää tuntunutkaan hyvältä. Voin pahoin. Olen maailmassa, jossa ei ole taivasta. Olen maailmassa, jossa ei voi kulkea eteenpäin. Olen maailmassa, jossa valo ei valaise. Ajat ovat muuttuneet. Ihmiset ovat muuttuneet.

Pakko puhua tuntemuksistani: Pelaaminen ei ole hauskaa. Pelaaminen on hidasta kidutusta. Se on kuin ruostumattoman raastinraudan kaltainen esine, joka hiljalleen suikaloi sielujamme yhä pienemmiksi ja pienemmäksi, kunnes jonain äärettömyyttä hipovan synkkyyden värittämänä päivänä jäljellä on vain verta - kylmää ja hiljalleen hyytyvää. Emme tunne kipua, emme tuskaa. Tunnemme vain pahaa. Pahaa, joka syövyttää jokaisena elämänsä hetkenä syvemmän arven tunteiden Tuonelaan - muistiin. Hyvät muistot haalistuvat kasvavan arven alla ja toivon rippeet kaikkoavat hiljaa hyräillen Manan maille. Ruumiistamme on irtoamassa jokin aikasemmin meitä ohjannut voima. Ehkä sen on tullut aika siirtyä seuraaviin sieluihin antamaan johdatusta päättymättömälle tielle. En osaa sanoa jäänkö minä kaipaanamaan sitä voimaa. En välttämättä, sillä se voima on paha. Sen suunta on aina ja vain alaspäin - alas pimeyteen, jossa kuolemakin saa aikaan hilpeyden tunteita.

Elämä on kuitenkin hienoa. Minä haluan ja minä saan - elää.

4->8->16->32

Sumua, masennusta, peliä. Sitä oli esiYlläs. Nyt se on ohi. Tämänhetkisessä tilassa emme kuitenkaan voi olla täysin varmoja siitä mitä tarkoitamme noilla sanoilla. Onko se ohi? Mihin polku meidät seuraavaksi johdattaa? Mikä on kaiken tämän käsittelemämme ja kokemamme pahan tarkoitus? Miksi asiat ovat niin kuin ne ovat? On aika selventää. Uskon että olemme tulleet tietynlaiseen pisteeseen. Olemme kuin huoneessa jossa emme näe ovea. Saattaa olla että ovi on ehkä piilossa. Emme vain pysty näkemään sitä tällä hetkellä. Se ei vain heijastu silmiimme. Me pelasimme laivalla. Me pelasimme suoraan sanotusti aivan vitun sairaalla tavalla. Aikaisemmin nautimme voitoista. Kun raha ei ollut enää tärkeää, pelasimme tunteesta. Tuon tunteen liekki kuitenkin sammui kuluneen viikonlopun aikana. Tai ainakin osittain. Se on jäässä. Mutta pelottavin kysymys onkin, sulattaako Ylläs sen? Jos ei, olemme muuttuneet. Toivon ettemme ole mutta olen voimaton tunteiden edessä.

Muistojen kirjoon sen sijaan jää Summasen Hold It rupeama. Eetu voitti paljon, tuplasi upeasti ja mikä hienointa, kone sammui Eetun lypsettyä sen tyhjäksi. Se oli elämää sitä elämää jota kaipaan. Sitä elämää mitä Ylläs tuo. Pidetään lippu korkealla. MePelataan.

Melkein totta

Aivan mahtavat tekstit otsolta ja alholta. Kyllä oli ilo istahtaa ja antaa noiden sanojen lipua mieleni syvimpiin syövereihin. Ja tuo kuva, jonka alho toi tietoisuuteemme, se on jotain ihanaa. Muistan kyseisen hetken hyvin.

Mutta alho esittää tekstissään väitteen, joka pitää meitä peliaddikteina. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä me emme pelaa voittaaksemme tai saadaksemme iloa. Me pelaamme toistemme takia. Olemme addiktoituneita toisistamme. Siitä tässä vain on kyse.

Kohta on ___________________! -päivän arvoitus.

Se muuten on kohta.

Raja

Se on huomenna. Esi(nahka)Ylläs. Manna. Me pelataan. Huomenna me pelataan. Ja me pelataan "paljon". Se on ihanaa. Ruotsinlaiva. Peliaddiktin taivas. Jumalten luola. Peltipurkki täynnä kiimaisia laitteita joita me höyläämme kosteina köli pystyssä. Se on elämän hienointa aikaa. Huomenna me muutumme. Sielumme nousee korkeammalle tasolle. Mielemme järkkyy. Ylitämme järjellisyyden häilyvän rajan. Asennumme tasolle jolla kaikki on mahdollista. Aivan kaikki. Sen ajan kun olemme laivassa, olemme jotain aivan muuta kuin mitä oikeasti olemme. Olemme pelaamiseen luotuja koneita. Emme toteuta tekojamme aivoistamme lähtevillä käskyillä. Ne käskyt tulevat jostain paljon syvemmältä. Kehomme tarve takoa kiiltäviä nappuloita on suuri. Ja emme pysty vaikuttamaan siihen. Se vain tapahtuu. Me vain pelaamme, kunnes akut ovat lopussa. Silloin laskeudumme taas siltä tasolta alemmas. Silloin olemme taas ihmisiä.

Välillämme on jotain

Elämme vuorovaikutuksessa koneiden kanssa. Saamme niiltä voimaa kantaa elämän vaikeudet ja kohdata sen haasteet. Niiden välkkyvät valot ja tutun turvalliset äännähtelyt ja kilinät luovat lämmintä henkeä syksyn synkkään loskaisuuteen. Koulussa jaksamme tarmolla ja uutteruudella kun ajattelemme tulevia kohtaamisia mansikoiden, tähtien, jukkien ja ennenkaikkea pottien, jumalien, kanssa.

Manna, se nimikin herättää sormissa kihelmöintiä ja tunnen jo maan keinahtelevan jalkojeni alla. Vain muutaman kerran vuodessa saamme kuulla koneiden ilosanomaa Paffin hengessä, se aika koittaa nyt ensi viikonloppuna. Älköömme tuottako itsellemme pettymystä. Silloin saavat koneetkin kärsiä meidän mukana ja koko homma on pilalla.

Voima aiheuttaa vuorovaikutuksen. Tuo voima on täysin tuntematon, mutta todisteita sen olemassa olosta on. Milläpä selittäisi ne tuhanet ja taas tuhannet pelisielut, jotka päivästä ja vuodesta toiseen kaivavat kuvettaan ja kerääntyvät kauppojen auloihin ja huoltoasemille pelien merkeissä. Me kuulumme tuohon etuoikeutettuun joukkoon, jotka ovat löytäneet peleistä suunnan ja johdatuksen elämään. Kantakaamme siis kunnialla tuo loistava kruunu päämme päällä ja VITTU ME PELATAAN!



Jag känner mig så illa
men det jag kan gilla
Vi är ungdomar i jord
och våra liv är kort

Mun on vaan pakko

Siis niin ihana teksti Alholta. Nuo sanat, jotka äsken työntyivät mieleeni Alhon muistelmien muodossa, saivat minut viimeistään tajuamaan, että olen käynyt todella syvällä miettiessäni Manna08:n väliin jättämistä. Värisyttää oikein. Miten saatoinkaan? Mieleni on liikkunut pahuuden saastuttamilla vesillä. Tässä on jotain. Mutta onneksi olen tullut järkiini. En voi jättää esi-Yllästä. En voi jättää rakkainta harrastustani. En voi jättää parhaita ystäviäni, sillä ilman näitä kaikkia, en olisi mitään. Ne ovat minä ja minä olen ne. Olemme yhtä ja edessämme on hetkiä, joita koetaan vain kerran elämässä - jos edes silloinkaan.

Minulla oli kuitenkin syyt epäröidä Mannaan lähtöä. En nimittäin ole terve, enkä tule terve olemaankaan. En ehkä laisinkaan tai ainakaan lähiaikoina. Urheilu ei suju. Hengitys ei kulje ja sydän meinaa pettää alta. Nyt en kuitenkaan voi asialle mitään. Se on elämää. Terveyden voi aina saada takaisin, mutta pelaamaan pääse vain kerran. Ei siis kannata miettiä tulevaisuutta, vaan elää tässä hetkessä ja nauttia siitä. Kohta on Ylläs.

Manna&Mela

Synkkiä uutisia. Esiylläksemme eli manna on vaarassa. Lauri on vahingoittunut. Voi olla ettemme saa nauttia tämän pelileijonan seurasta tulevana viikonloppuna. Se tuo mieleen synkkiä ajatuksia. Se musertaa voimallaan, painaa meidät allensa ja murskaa. Se ei voi olla totta. Kyseessä on kuitenkin esiylläs. Se olisi liian synkkää ollakseen totta. Tähän väliin tuon esiin sanat jotka sanoin vuosi sitten ennen mannaa kun laurin mukaantulo oli silloinkin epävarmaa: "mä oisin valellu itseni ja turbot tulenaralla nesteellä syössy meidät tuleen ja kiitäny tunteella itämeren syliin jos sä et ois tullu'', ''jumalalle kiitos että sä oot pelilaivassa''. Toivottavasti saan käyttää tänäkin vuonna näitä aikamuotoja sillä Manna ilman lauria on kuin vuosi ilman Yllästä. Jumalan siunausta siis ja eikun eteenpäin sillä otsolle on aika sanoa onnittelut, alkoihan miehen peliura juuri tasan vuosi sitten mannassa. Ja vielä asiasta toiseen. Tänään koulusta päästyäni mietin taas sitä synkkyyttä jonka lompakkoni minulle loi: 0 euroa on masentava asia. Katseeni kiinnittyi kuitenkin edessäni siintäneeseen henkilöön, kuolevan pelikulttuurimme pelastajaan, vapahtajaan, uskomattomaan pelisieluun, jumalaan, Karjamelaan. Tiesin heti mitä kysyä; pelaamaan menossa? Mela tähän: "no itseasiassa, voisha sitä vähän" Tuotapikaa olimme Otolla ja näin kuinka sininen seteli tunki ulos automaatista. Siitä sitten tepsalle rahat vaihtoon ja paalua koneeseen. Tepsa ei oikein ollut annolla ja olimme jo poistumassa kotihin päin, kunnes huomasimme kuinka ikävästi kävikään, Karjan bussi kiiti jo hurjaa vauhtia kohti Palojoen kaunista maalaismaisemaa. Sen oli kohtalo joka johdatteli meidät ärrälle. Potti ei ollut ihan perinteisimmässä tahmassa ja Melan täytyikin todeta että rahaa on enään bussilippuun. Joten maanantainen peli-ilottelu oli päätöksessä ja suuntasimme ajatukset tulevaisuuteen. Kunnianosoitus vielä melalle. Harvassa ovat nimittäin ne miehet jotka tyytyvät tälläisen jälkeen sanomaan; se on vaan rahaa.