Viimeinen

Valo kärsii
Se vääntelehtii
Tuskassa parkuu
Punertaa taivaan
Se katoaa

Pimeys elää
Se ilkkuen välttelee kesää

Kylmyys viiltää
vain kuolema edessä siintää

Vielä sydän pumppaa verta
vaan sekin vaimenee joka ainut kerta

Toivo on poissa
Ilo rämpii pohjattomissa soissa

Maailma on kuollut
Se on ranteeseensa puukolla vuollut

Hän on ainut
Oman yksinäisen sielunsa nainut

Valo varisi vallattomasti vallan vaihtuessa vaimeaan vaikerointiin
Syksyn syyksi syydetään sylin synkkyydet