Neljäs muskettisoturi

Ah, päiväni pelastit, sinä suuri sanaseppo
se, minkä kirjoitit, sopi kuin morsiusmekko

Vaikka oli sanomasi tumma
laukkasi se kuin tulinen humma
on nyt hyvä mieli mulla

Nauroin kuin salillinen yleisöä
vaikka runo muistutti mörköä
et osaa raapustaa mitään hölmöä

Kiitos siis Alholle, Lauria unohtamatta
jotkut menee tahkolle, me Ylläkselle
melkein pelaamatta

Alexandre Dumas loi kolme muskettisoturia kirjansa 1800-luvulla. Se on muuten ihan levoton tiiliskivi ja alkoi lopussa jo toistamaan itseään. Sen nimi on kuitenkin harhaanjohtava. Oikeasti muskettisotureja oli neljä, sillä kirja kertoo erään kokelaan tarinan hänen valmistumisestansa tuohon jaloon toimeen. Siinä sivussa hän tutustuu noihin kolmeen vallattomaan veijariin ja on lopussa yksi heistä, ellei se kaikkein urhein ja taitavin.

Kolmen muskettisoturin tarinasta kaikki tietävät seuraavan,"Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta". Ilman muita olisi siis vaikea elää, pitää kuulua johonkin ryhmään. Kuuluakseen ryhmään pitää olla valmis uhrautumaan yhteisen hyvän puolesta, muuten ei kauan ota osaa porukan rientoihin, mitä ne sitten ovatkin. Menettäessään jonkun jäsenestään ryhmän kudokset halkeilevat ja saattavat revetä rumastikin purskauttaen limat ulos. Silloin se alkaa uudistua.

Olemme nyt menettäneet yhden pelisielun, kaikki tietävät kenet. Se arpi ei ole onneksi pääsyt kasvamaan isoksi. Edessämme on nyt kuitenkin uusi ja elintärkeä haaste: Saada yksi suurimmista jumalistamme, Eetu "Pussi", "Summa", holditin kauhu ja paljon muuta, pysymään tietoisuudessa ja estettävä häntä vajoamasta alas maalliseen ja synkkyyteen. Se on vain hänelle itselleen parasta.

Kolme on yksi täydellisyyden luvuista. Neljä on parempi, silloin voi olla turvallisin mielin, sillä jos joku sattuu jäämään pois, on vielä kolme jäljellä. Muskettisoturejakin oli loppujen lopuksi neljä: Porthos, Aramis, Athos ja D'Artagnan. Meitä, jumalia, on myöskin neljä: Lauri, Ville, Otso ja Eetu. Pitäkäämme siis yhtä niinkuin nuo kollegamme kaksi sataa vuotta sitten ja yllämme vähintäänkin yhtä suuriin urotekoihin ja arvostukseen omassa ajassamme.